Elämä täyttyy helposti tekemisestä – ei ole aikaa ihan vain olla. On asioita, jotka täytyy hoitaa. Tehtäviä, jotka odottavat ja tavoitteita, joihin pitäisi päästä. Kalenteriin kertyy merkintöjä ja mielessä pyörii lista asioista, jotka pitäisi vielä muistaa. Todo-listat pitenevät tai niitä kertyy useampia tukemaan omaa muistia ja jäsentämään arkea.
Tekemällä elämä syntyy
Moni meistä on tottunut ajattelemaan, että elämä ja sen arvo syntyy tekemisestä. Kun saa jotain aikaan, voi olla tyytyväinen. Kun hoitaa velvollisuudet hyvin, voi hengähtää hetken. Kun saa hyvän aseman yhteiskunnassa, on lähes kaikki hyvä saavutettu.
Ehkä hieman kapinoin tätä vastaan.
Itse huomaan olevani väsynyt juuri siihen jatkuvaan liikkeeseen, tavoitettavissa olemiseen ja tavoitteisiin joihin kuvittelee, että olisi päästävä. Silloinkin, kun asiat ovat periaatteessa hyvin. Hätä nousee jostakin mielen sopukoista. Kukaan ei ole vaatimassa.
Pysähtymisen paikka
Ehkä siksi pysähtyminen tuntuu välillä niin tärkeältä. Ei siksi, että pitäisi tehdä jotain erityistä. Ei siksi, että pitäisi kehittää itseään tai oppia jotain uutta. Vaan siksi, että voisi hetkeksi vain olla. Olla itsensä kanssa kaikessa rauhassa. Antaa ajatusten virrata minne menevätkin. Nousta jotakin mitä ei havaitse liikeessä tai virrassa menemisen yhteydessä. Löytöjä joita voin tehdä vain itseni kanssa hetkinä jolloin mikään tai kukaan ei velvoita.
Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei aina ole sitä.
Kun pysähtyy, mieli saattaa aluksi jatkaa samaa vauhtia kuin ennenkin. Ajatukset hyppivät asiasta toiseen. Muistuttaa vielä yhdestä sähköpostista, yhdestä tekemättömästä asiasta tai huomisesta tehtävästä.
Mutta jos antaa itselleen hetken aikaa, jotain alkaa usein muuttua. Hengitys tasaantuu. Syke laskee. Ajatukset hidastuvat. Hiljaisuus alkaa tuntua hyvältä eikä tyhjältä.
Hyvältä tuntuva hiljaisuus
Antaa itselle mahdollisuus ihan vain olla. Silloin huomaa pieniä asioita, joita ei kiireessä huomannut. Valon, joka osuu pöydälle. Ulkoa kuuluvan äänen. Sen, että tässä hetkessä ei oikeastaan ole mitään hätää.
Ehkä juuri tällaisissa hetkissä ihminen palautuu.
Ihan vain olemisessa on jotain, mikä muistuttaa meitä siitä, että emme ole pelkästään tekijöitä tai tulosten saavuttajia. Olemme ihmisiä, jotka saavat levätä, katsella ja olla osa hetkeä ilman, että siitä tarvitsee tehdä yhtään mitään hyödyllistä.
Se ei vie aikaa pois elämästä. Ehkä se päinvastoin tuo meidät takaisin sen äärelle.
Joskus riittää, että pysähtyy hetkeksi.
Ihan vain olemaan.
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Miltä päiväsi näyttää? Voisiko tänään antaa itsellesi pienen hetken, jolloin ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä? Entä jos juuri siinä hetkessä, kun lakkaamme suorittamasta, alammekin oikeasti elää? Millaista se elämä parhaimmillaan sinulla olisi?
6 Responses
Olen samaa mieltä ja olen myös oppinut pysähtymään. Vanha sanonta, että ”työ ei tekemällä lopu” pyörii joskus päässä ja auttaa pysähtymään. Olisi kamala ajatus, että suorittaminen veisi kaiken ajan ja voimat. Tasapuolisesti kaikkea eli työtä ja lepoa, niin jaksaa olla hetkessä kiinni ja nauttia elämästä.
Näin on. Työ ei lopu, on se sitten vastikkeellista tai ei. Jotenkin erilaista touhuamista löytyy aina. On hyvä hellittää ja antaa aikaa itselleen. Sitä hyvää mitä eniten kaipaa.
”Ihan vain olla”, miten yksinkertainen ja samalla horveän vaikea ajatus… Jäin itsekin tämän äärelle. Me eletään niin helposti suorittamisen kautta, että jopa oleminen alkaa tuntua tehtävältä, joka pitää tehdä oikein.
Tunnistan tuon tarpeen pysähtyä ja samalla sen levottomuuden, mikä siihen joskus hiipii. Että osaako enää vain olla, ilman että täyttää tilaa tekemisellä tai ajatuksilla. Minulle käsillä tekeminen on usein portti tähän, kun kädet tekee, mieli saa luvan levätä. Ehkä se on minun tapani ”vain olla”.
Kiitos tästä muistutuksesta. Tätä tarvitaan enemmän.
Yllättävän vaikeaa se voi olla tässä ajassa jossa on kiire, tehokkuus, kehittyminen ja vaikka mitä tarjolla ja tuomassa vaatimuksia. Oleminen on palautumista ja rauhoittumista. Jokaisella on erilaisia keinoja tai tapoja sen toteutumiseen ja mitä tarvitsee olemisensa nollaamiseen.
Kauniisti kirjoitettu ja tärkeä ajatus. Nykyään tuntuu usein siltä, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotakin tai menossa jonnekin. Silti juuri ne hetket, jolloin saa vain olla, ovat usein kaikkein palauttavimpia ja merkityksellisimpiä.
Elämme tehokkuusaikakautta. Oletetaan, että pitäisi kokoajan kehittyä tai tuottaa tai olla muuten liikkeessä. Ilmeisen harhaa kuitenkin sellaiseen imeytyminen. Olemisen hetkiä tarvitaan, vaikka pienempiäkin.