Kuukauden opit ja flopit on sarja, jonka aloitin tämän vuoden alussa. Joka kuukausi olen pysähtynyt ja kurkannut, että mitä onkaan ehtinyt elämään ja kokemaan. Nyt on vuorossa jo lokakuun opit ja flopit. Vuosi etenee vauhdilla. Tähän mennessä olen jo huomannut sen, että kun selaan ottamiani kuvia, niin joudun hämmästelemään, että todellako se oli tässä kuussa, eikä aikaa sitten.
Lokakuussa on ollut tunnelmia joka lähtöön ja on saanut vähän oppia uuttakin omasta itsestään.
Johan taas floppasi 🙁
Minä tein sen taas. Raapaisin auton kulman varmassa paikassa palkkiin. Ihan varmistin ja katsoin parkkihallissa että on hyvää tilaa peruuttaa pois parkkiruudusta. Tarkistin vielä tiiviisti peiliin katsoen peruutuksen ajan että takana ei ole mitään. Ja sitten RAAPS! ja pöllömystynyt kerpele perään. Mitä tapahtui? En ymmärrä ollenkaan. Ajoin paikalta pois ja toiseen ruutuun tutkimaan vammoja. Niinhän siinä on käynyt että se parkkihallin kantava palkki vaan hyppäsi siihen eteen niin nopeasti että edes auton tutka ei sitä kerennyt havaitsemaan.
Auton kanssa jostakin syystä harmittaa kaikki vahingot erityisesti. Turhaa rahanmenoa.
Korjaamollehan se on taas vietävä. Minulla on ollut onneksi ilo tuhota autojani parkkitilanteessa ja erityisesti takaperinajossa.
Mitä opin
Olet tarkaavainen, mutta ole sitä vielä vähän enemmän varmoissakin tilanteissa. Rahaa vaan palaa, mutta ketään ei sattunut. Paitsi ehkä hieman itsetuntoa kolhaisi. Mutta aina jotain hyvääkin. Nyt saa tuulilasin korjattua samalla kerralla 🙂
Sitten jotakin mukavampaa
Tantparkour
Olen ihastunut kyseiseen liikuntamahdollisuuteen heti kun sen keksin jostakin sosiaalisesta mediasta. En nyt vartavasten lähde sitä harrastamaan, mutta joskus voi ihan vaivihkaa harrastaa kuin ohimennen.
Ennen eläköitymistäni kävin paljon Malmilla töissä. Jätin autoni parkkiin ja oikaisin työpaikalle. Oli oikein hyvä väylä oikaista. Nyt kun olen palautunut takaisin töihin ja tie kulkee taas sinne Malmille. Mitä sainkaan huomata. Joku on ollut sitä mieltä että käyttämäni oikotie ei ole suositeltava ollenkaan ja siihen on pystytetty aita. Siis pitäisikö minun kiertää jostakin. Ehei, tämä täti pistää Parkour-vaihteen päälle ja jumppaa aidan yli. Ai kun tekee hyvää vähän jalkaa nostaa ja harjoituttaa tasapainoa.
Joo, kyllä olen varovainen sitä ylittäessäni ja poistuessani parkkihallista.
Mitä opin
Aina voi käyttää mielikuvitusta elämän esteiden ylittämisessä. Toki kannattaa miettiä olisiko muita vaihtoehtoja kuitenkin olemassa.
Kampaajakokemuksia
Rakensivat naapuritontille uuden talon. Avasivat uuteen taloon kampaamon. Lähikampaamo kuulosti oikein mukavalta ajatukselta ja päätin monen vuoden jälkeen käydä sellaisessa paikassa. Hoito ja huolenpito oli hyvää ellei vielä parempaa.
Huomasin että koskaan ei ole liian vanha kuulemaan tai oppimaan itsestään uusia asioita. Vanheneminen on kyllä siinä mielessä mukavaa että itseymmärrys sen kun kasvaa.
Kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni, että minulla on luonnonkiharat hiukset 😳😅
Olen toki huomannut että päästäni pukkaavat harmaat hiukset menevät sykkyrään, mutta onko niitä siis todellakin näin paljon värikerrosten alla 😂
Mitä opin
Itsensä kanssa voi edelleen yllättyä vaikka kuinka luulisi jo tuntevansa omat juttunsa. Oli oikeasti hämmentävää kuulla luonnonkiharoista. Minulla on aina ollut pitkät hiukset ja ne ovat raskaat. Onhan toki mahdollista että jotain taipuisuutta olisi ollutkin vaikka se ei kammatuissa hiuksissa olisi näkynytkään.
Tässä oli minun lokakuun opit ja flopit tällä kertaa.
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Mikä teki sinun lokakuustasi muistamisen arvoisen? Mitä uutta sinä olet kuullut itsestäsi? Mistä olet hämmästynyt viime aikoina?
6 Responses
Niinpä, itsestään voi vielä vanhemmiten oppia paljon uutta. Kiva on kokeilla joskus oman fysiikan rajoja 😀.
Nyt sait ihanat kiharat! Lyhyemmät ja taipuisat hiukset sopivat sulle hienosti ja nuorentavat ilmettäsi mukavasti.
Minäkin olen saanut kiharat hiukset vasta aikuisiässä. Olen myös ensimmäisen ikävuoden aikana vaihtanut väriä tummaveriköstä blondiksi ja päälle parikymppisenä hiukseni alkoivat vielä kihartumaan.
Jep, on välillä oikein virkistävää huomata että kehitys jatkuu omassa itsessäkin.
Hiusten osalta luulen, että nuo kihartuvat ovat niitä harmaita hiuksia jotka lymyävät värikerroksen alla 😀 Brunetti olen ollut aina.
Karvojen osalta nuoremman lapsen raskaus vei säärikarvat mennessään. Ei ole tarvinnut sheivailla niitä sen jälkeen. Kroppa on jännä vekotin.
Olen samaa mieltä Nadinen kanssa: tukkamalli pukee sinua oikein kivasti! 🙂
Minusta lokakuu oli ihmeen mukava syyskuukausi: oli lämmintä, puissa oli vielä lehtiä, työrintamalla sopivan seesteistä ja kiireistä vuorotellen, illat eivät olleet niin pimeitä kuin nyt. Olen hämmästynyt lähinnä siitä, että syksy ei vielä ole tylsistyttänyt minua.
Vähän sama kokemus syksystä. Etenee sujuvasti ja energiat pysyvät. Lämpimämpi ja sateettomampi syksy kuin moni aikaisempi. Ehkä siksi.
Kiitos tukkahuomiosta. Sopiva pituus se tuntuu myös itselle. Ainoa että kammatessa/harjatessa se tuntuu loppuvan kesken 😀
Oppiiko sitä itsestään koskaan kaikkea? Kehittyy kuitenkin niin paljon vielä vanhanakin…
Totta, ja niin mukavaa on huomata että vaikka ikää karttuu niin aina saa uudelleen innostua erilaisesta oppimisesta. Omasta itsestä kuin vaikka uusista taidoista joihin on saanut lisäbuustia.