Kuukauden opit ja flopit on sarja, jonka aloitin vuoden alussa. Kerran kuukaudessa olen pysähtynyt ja kurkannut, että mitä onkaan ehtinyt elämään ja kokemaan. Nyt on vuorossa jo marraskuun opit ja flopit. Vuosi lähenee loppuaan vinhaa vauhtia.
Olisiko jotain opittu tai havaittu?
Marraskuu on ollut joka sään kuukausi. Muutamassa hetkessä on saattanut kelit vaihdella täydestä auringonpaisteesta läpinäkymättömään sumuun.
Marraskuu on ollut myös huomattavan leuto ja sen ansiosta parvekkeellani kukkii komeasti vielä kesäkukka-amppeli ja sen seurana kimaltelee joulukuusi. Hain pienen kartiokuusen puutarhan loppuunmyynnistä ilahduttamaan talviparveketta.
Mitä opin: Monikelinen marraskuu on ollut oikein hyvä. Tässä kohtaa kuitenkin huomaan että olen rakennettu neljään vuodenaikaan. Vaikka en talvesta erityisesti nauti, niin keho kaipaa sitä jo ja on hämillään kun se ei ajallaan ole tullakseen.
Pieneksi hetkeksi pääsin myös harrasteiden pariin. Pitkästä aikaa rakensin nukkekotiin jotakin. Olen tehnyt aikanaan pienen kappelin ja sille kirkkotarhan. Kirkkotarhassa on sukujen haudat ja niihin saa sytytettyä pienet kynttilät loistamaan. Tein sinne uuden haudan, kesällä kuolleen ex-mieheni suvulle. Elämäni sukujen hautoja siellä on ollut jo aikaisemmin.
Mitä opin: Elämän kokonaisuus ei aina ole kiinni siitä todellisuudesta missä elän. Aika joka on ollut, on läsnä tässä päivässä. Mennyt on vaikuttanut siihen mitä on nyt tai millaisia valintoja teen. Kirkkotarhassa on ollut paikka sen alusta saakka lasteni isän suvulle, vaikka en ole sitä koskaan aikaisemmin edes huomannut olevan olemassa.
Pieni palanen sieltä marraskuun koettelevammalta puoleta
Eräänä marraskuun kelien kamalimpana päivänä pakenin räntää ja viimaa kauppakeskuksen Tokmannille. Hetkeksi pois ja ihmettelemään vähitellen lisääntyviä joulukimallusten täyttämiä osastoja. Siellä olikin ihmeteltävää. Lopulta siirryin pois ja kohti junaa joka toisi minua lähemmäs kotia. Junassa huomasin että vanhat korvaläppäni olivat pudonneet. Ihan kamalaa. Menitin minulle niin rakkaat korvaläpät.
Harmittelin päivän pari ja ajattelin että ostan uudet. Olihan ne jo vanhat. Ryhdyin etsimään netistä paikkaa mistä saisin juuri samanlaiset. En heti löytänyt, mutta sitten lävähti näytölle lähes samanlaiset Dolce&Gappanat Tutkin niitä hetken ja totesin että eivät taida ne omani olla nämä kuitenkaan 😀
Laitoin Tokmannille viestiä että olisiko mahdollisesti nämä korvaläppäni pudonneet myymälään. Muutaman päivän päästä sain vastauksen että ne olivat löytyneet. Riemu oli suuri. Hain omaisuuteni takaisin. Vähän hassuthan ne ovat, mutta on aina ilo saada ihmiset hymyilemään.
Mitä opin: Aina kannattaa kysellä perään, säilyttää ja pitää vanhaa arvossaan. Uusi ei aina korvaa vanhaa. Näin se vaan on.
Tässä oli minun marraskuun opit ja flopit taas kirjattuna. Marraskuu meni nopeasti kaikesta huolimatta.
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Mikä teki sinun marraskuustasi muistamisen arvoisen? Mitä olet kadottanut ja sitten löytänyt? Mistä olet hämmästynyt viime aikoina?
6 Responses
Oli kyllä sumuinen marraskuu. Ja lämmin. Minullakin oli marraskuussa vähän sitä sun tätä kateissa, lapsilla myös. Meinasin paristi jo uutta ostaa tilalle, mutta sitten ne kaikki jostain putkahtivat. Milloin oli tosiaan kauppaan kadonnut, auton penkin alle, kaverin eteiseen.. Viime aikoina olen vähän hämmästellyt, että sanonta ”kaikki järjestyy lopulta” tosiaan pitää paikkansa. Asiat kuin mystisesti loksahtelevat paikoilleen, vaikka aluksi näyttäisi odottavalta katastrofilta.
Kadonneiden kuukausi 🙂 Onneksi myös paljon löytyneitä asioita. Marraskuu meni nopeasti. Ehkä se leutous ja kauniit kuulaat päivät kuljettivat päiviä nopeammin kuin monena vuonna koettu pitkä ja sateinen kuukausi.
Onneksi korvaläpät löytyivät! Minä olen mestari hukkaamaan sateenvarjoja ja hanskoja… muun muassa.
Marraskuu on harmaa ja pimeä. Mutta se meni nopeasti ja sujui kaikin puolin kivasti. Kohta mennään jo valoa kohti!
Valoa odotellessa 🙂 Ihan pian talven selkä taittuu.
Onneksi moni asia kuitenkin löytyy, vaikka olisi hukassa pidemmän aikaa. Sen sijaan löytötavaroita ei kaikki lähde kyselemään, vaikka olisi ajatuskin siitä minne on kadottanut omaisuuttaan.
Marraskuu on tosiaan ollut outo tänä vuonna. Ei meillä päin ollut kovin lämmintä, mutta kosteaa ja tuulista. Talvia ei ole näkynyt vieläkään.
Tosiaan, kannattaa kysellä aina. Ja senkin on totta, että kaikki järjestyy lopulta. Tavalla tai toisella.
Jotenkin helposti pääsi ylittämään marraskuun 🙂 Se että näkee vaivaa kadotetun löytämiseen kertoo suhteesta siihen kadottamaansa. Tässä tapauksessa taloudellinen menetys olisi ollut minimaalinen, tunnepuolen menetys isompi kuin olisin ennen tapahtumaa edes ajatellut 😀