
Tammikuun opit ja flopit
Tammikuun opit ja flopit aloittavat uuden vuoden mittaisen sarjan menneen kuukauden omaa hyvinvointia edistävät ja rapistavat huomiot.

Tammikuun opit ja flopit aloittavat uuden vuoden mittaisen sarjan menneen kuukauden omaa hyvinvointia edistävät ja rapistavat huomiot.

Pian vietetään ystävänpäivää. Jäin miettimään hieman ystävänpäivän historiallista taustaa. Aloitetaan muinaisista roomalaista 😀

Kevät on uusien alkujen ja kasvun aikaa. Pientä yrittäjyyttä on myös ilmassa Kurssikeskus Kinasen toiminnassa. Uusia suuntia ja ideoita on.

Sain joulukuussa tiedon, että minulle on myönnetty kirkkohallituksen toiminnallisen osaston kultainen ansiomerkki.

Kuinka elämäntilanteen muutos muokkaa käyttäytymistä arjessa? Oman sosiaalisen statuksen muuttumisen myötä olen pohtinut aihetta tarkemmin.

Tuunaa taloutesi valmennus on taloudenhallinnan ja hyvinvoinnin kurssi juuri sinulle ja omaan tilanteeseesi sopiva.

Yllättäen tuli eteen elokuvailta ja yhdeksi elokuvaksi valikoitui The Old Oak. Olin saanut rivin elokuvalippuja lahjaksi ja unohtunut ne.

Joulukuun kuvat kertovat yhden ajanjakson päättymisestä. Vuosi on päättynyt ja samoin oma viimeinen työvuosi on tullut päätökseensä.

Tässä kohtaa vuotta tulee summattua kulunutta ja suunnattua katsetta kohti uutta vuotta 2024. Vuosi sitten mietin blogissa sitä, kuinka vuosi 2023 on minulle käänteentekevä.

Miltä joulu näyttää tänä vuonna? Huomasin syksyn aikana, että joulu tulee, mutta monet perinteiset asiat ovat jääneet huomiotta.

Jos sinulla olisi yksi työpäivä käytettävänä niin miten käyttäisit sen? Minä olen siinä vaiheessa työelämää, että se yksi työpäivä on blogin kirjoitusajankohtana edessä. Julkaisuhetkellä se

Marraskuu on jäänyt. Onneksi. Ihana ja kamala aika tänä vuonna. Marraskuun kuvat kertovat voimakkaista tunteista ja elämän koettelemuksista.

Onnen myyri on se miesi,kellä oma tanner on,ystäväinen vieressänsä,povel kalliin synnyinmaan. Aleksis Kivi Hyvää itsenäisyyspäivää.

Tämä sivusto oli poissa pelistä muutaman viikon. Tunsin olevani vain puolittain olemassa. Tähän kohtaan siis 5 vinkkiä siihen kun tekniikka koettelee.

Lokakuu on ollut todellakin repaleinen, niinkuin Miljoonasade siitä laulaa. Lokakuun kuvat kertovat topit ja flopit kuukauden tapahtumista.

Blogiin on löytänyt uusia lukijoita, on ehkä hyvä katsoa hieman ruudun toiselle puolelle. 20 asiaa minusta kertoo random-faktoja elämästäni.

Olen saanut viettää viikon mökillä. Oli aikaa pysähtyä ja antaa tilaa olemiselle. Sain huomata, että rentoutuminen tekee hyvää ihmiselle.

Ajoittain jään miettimään sitä missä todellisuudessa eletään. Onko tämä hetki se, mikä on elämässä olennaista, vai liikkuvatko ajatukset ihan jossakin muussa todellisuudessa?

Kesäkausi on jo väkisinkin kääntynyt syksyyn. On aika katsoa mitä syyskuun kuvat kertovat elämästä ja tapahtumista.

Aika kuluu nopeasti. Syys-lokakuun vaihteessa 2022 ryhdyin pistämään uutta blogia pystyyn. Ja nyt blogi täyttää vuoden!

Olen järjestänyt kalenterini uudelleen syksyn alkuhässäkän jälkeen ja huomaan tässä kohtaa, että on 30 työpäivää jäljellä ennen eläköitymistä vuoden lopussa. Se alkaa olemaan vähän.

Ihmisillä on monenlaisia taitoja ja osaamisalueita. Stressaantuminen on taito, joka tuntuu välillä olevan elämässä kunniapaikalla.

Asennetta ja asenteellisuutta olen pyöritellyt jo muutaman viikon mielessäni. Asenne vaikuttaa niin moneen asiaan elämässä.

Onpa vuosi edennyt vauhdilla. Jotenkin tuntuu että ihan vasta tuli tartuttua tähän haasteeseen. Vuoden ajan on tarkoitus pysähtyä eletyn eteen ja poimia kokemuksista ja huomioista

Kesällä tulee tartuttua kirjaan. Huomaan, että sillä on vaikutusta lievään lukihäiriööni. Lukeminen kannattaa. Blogissa on ajatuksia siitä miten ja millä keinoin olen selättänyt haastettani ja tietysti muutama hyvä lukuvinkki.

Millaisia intohimoja Sinulla on? Minulla on yhä enemmän intohimona maailman pelastaminen. Tiedän että se on hieman iso ja laaja kokonaisuus, mutta ajattelen että jos pala

Nämä kaksi sanaa, ennakoi ja huomioi, väikkyivät mielessäni lomareissun ajan hyvin voimakkaasti. Vietimme lomaa tapamme mukaan Itävallassa Tirolin alppialueella. Se on jo vakiintunut lomanviettopaikka ja

Tartuin kuukauden kuvat kertovat blogihaasteeseen, jossa valitaan muutama kuva edeltävän kuukauden otoksista. Heinäkuun kuvat kertovat tänään oman tarinansa

Nyt on tultu sellaiseen taitekohtaan, jossa on hyvä pysähtyä hetkeksi. Haaveenani on ollut jo pidemmän aikaa, että voisin olla verkon kautta tukena ihmisille eri elämäntilanteissa. Pieni yrittäjä minussa on kuiskinut ja rohkaissut eteenpäin.

Eräänä kesäisenä päivänä lähdin aikuisen lapseni kanssa käymään Luonnontieteellisessä museossa, jossa kumpikaan ei ollut vuosiin käynyt.

Viime viikolla mietin työnantajani antamia vinkkejä hyvään palautumiseen loman aikana. Entä jos ei ole lomaa ollenkaan tai vain vähän? Tällä viikolla jatkan sarjaa teemalla Nautitaan kesästä ilman lomaa.

Palautuminen niin mielen kuin kehon kuormituksesta on tärkeää. Ajoittain siihen on hyvä tietoisesti keskittyä, koska monenlainen tekeminen tai työ imaisee ihmisen mukaansa ja kuormittaa huomaamattakin. Kesä on palautumisen aikaa, on sitten lomalla tai työssä ja touhussa.

Kesäkuu. Todellako se on jo mennyt. Kesä tulee aina vauhdilla ja niin, että hyvä kun pysyy perässä. Kesäkuun kuvat kertovat jälleen omaa tarinaansa kuukausittain ilmestyvässä saagassa.

Tässä kohtaa vuotta vietetään keskikesän juhlaa ja toivotellaan kaikille hyvää juhannusta.
Mikä se juhannus oikein on?

Tällä viikolla kurkistetaan kulisseihin, eli katsotaan mitä blogin takana on ja kuka täällä oikein kirjoittaa. Pieni henkilökuvaus ja keskeisimmät motivaation sytyttäjät pääsevät näkyville.

Tunnetko huolinuken? Guatemalan vuoristoseuduilta peräisin oleva pieni nukke on monien huolten kantaja. Huolinukke kuuntelee illalla kaikki murheet ja huolet. Silloin on hyvä asettua nukkumaan ja saada rauhallinen yöuni.

Tartuin kuukauden kuvat kertovat blogihaasteeseen vuoden alussa. Siinä valitaan muutama kuva edeltävän kuukauden otoksista ja pysähdytään niiden ääreen hetkeksi. Vuosi on edennyt ja toukokuun kuvat kertovat tänään oman tarinansa.

Sanapari puhallus vai punnerrus on muutaman viikon ajan läikehtinyt ajatuksissani. Alkunsa se sai ihan perinteisistä pissa-kakkajutuista, jotka ovat aina kiehtovia. Puhallus vai punnerrus, kumpi tuottaa odotetumman tuloksen käsillä olevaan tilanteeseen?

Toukokuu etenee hyvää vauhtia. Kesä ja lämpö on todellisuutta. Nyt on hyvä hetki katsastaa edulliset kesähuvit, joista on monenlaista hyötyä itselle.

Erilaisia haasteita liikkuu blogimaailmassa. Kaikkiin ei tule tartuttua, mutta tänään päätin tarttua kolme asiaa -blogihaasteeseen.

Tartuin kuukauden kuvat kertovat blogihaasteeseen, jossa valitaan muutama kuva edeltävän kuukauden otoksista ja pysähdytään niiden ääreen hetkeksi.

Oletko ankara itsellesi? Onko pahin kriitikkosi korvien välissä?
Kaksi kovaa kysymystä suorittajalle.
Haluan antaa sinulle 5 vinkkiä parempaan itsensä hyväksymiseen.

Raha, sen käyttäminen ja sen riittämättömyys on viime aikoina ollut paljon esillä. Maailmantilanne on johtanut siihen, että moni joutuu miettimään miten rahansa käyttää. Puhutaanko rahasta riittävästi?

Oletko joskus huomannut, että pelkkä arki väsyttää? Vähitellen huomaat jopa uupuvasi arkisista rutiininomaisista tehtävistä, jotka aikaisemmin teit itseltäsikin huomaamattomasti?

Jälleen on yksi kuukausi taputeltu tästä vuodesta. Maaliskuu on vaihtunut kevätkuukaudeksi. On hyvä katsoa taaksepäin mitä maaliskuun kuvat kertovat menneestä ajasta.

Nyt on keväisen kirkas ja aurinkoinen päivä. Valo lisääntyy ja sitä mukaa löytyy energiaa mieleen ja kehoon. Ei siis ihme, että nuo kolme innostavaa asiaa ovat tänä keväänä elämässä vahvasti esillä. Itse huomaan tosiaan herääväni keväällä, ihan kuin eläisin talvikauden horroksessa auringon paluuseen saakka.

Sanon heti alkuun ja suoraan, että en todellakaan viihdy kameran edessä. Olen paljon tyytyväisemmin ollut aina sen takana.

Miksi bloggaan osa 2.
Edellisessä kirjoituksessa avasin tarkemmin blogimaailmaani. Miksi bloggaan osa 2 kertoo siitä, kuinka yhdistän sosiaalisen median muita palveluita bloggaamiseen.

Bloggaaminen on oman asiantuntijuuden ja kiinnostuksen kohteiden avaamista ja jakamista verkossa. Miksi bloggaan osa 1 kertoo taustoja blogille.

Helmikuu on lyhyt ja kallis kuukausi. Jostain syystä monet laskut kerääntyvät helmikuulle maksuun. Paljon iloa ja kokemusta liittyy myös talviseen kuukauteen. Helmikuun kuvat kertovat elämästä, työstä ja kokemuksista.